Lauantaina pelattiin tunteikas ja erittäin fyysinen koripallo-ottelu Espoossa, kun sarjajohtaja JarinKorit isännöi Aalto-Basket:ia. Kovan taistelun jälkeen vieraspisteet  menivät auditorioiden uumeniin lukemin 81-83. 

KoriJarit aloitti ottelun kovilla kolmosilla (mm. Kopio 7 kappaletta). Jarien Kilian Caton puuttuminen näkyi kuitenkin puolustuksessa, sillä Aalto pääsi melko helposti korin alle tai siis silloin, kun liipasinsormi malttoi jauhaa yli 4 syötön hyökkäyksiä.    

Toisella jaksolla puolustus toimi melko hyvin. Turhautumista aiheutti lukuisat virheet, joista suurin osa syntyi 50/50 tilanteista. Illan lottoarvonta oli siis käynnissä jo ennen kymmenen uutisia ja suurimpana voittajana Lennart “Tower” Bo. Molemmat joukkueet pitivät kuitenkin mölyt mahassa eikä tekuja jaettu. 

Jere “quick legs”  Valtonen pelasi ennakkoluulottoman hyvin ja muistutti pelin toisella puoliskolla mistä tuo nimitys tulee. Helppoja ajoja kohti koria, jotka päättyivät joko vastustajan ottaessa palloa sukasta tai vaparille. 

Pelin loppu oli herkkua ja jännitystä, kun hitaasti ja tasaisesti Aalto lähti nousemaan kohti johtoasemaa. Kupiaisen kolkilla taululle 66-68 ja minuutti perään Lennart Bo:n sulavasta “alley-oop” donkista 66-70. 

Lopussa Aallolla oli kaikki avaimet ratkaista peli ajoissa jos bonus heitot olisi laitettu keskelle keksintöä. Nyt ne menivät keksinnön taka- ja sivuosiin eli jännitystä riitti loppusummerille asti. 

4 sekuntia ennen loppua Jarit pakotettiin heittämään vapareita 3p taka-ajoasemasta. Kopio heitti ensimmäisen säkkiin ja jälkimmäinen, levarin toivossa heitetty laakapallo, päätyi viivarikkoon. Seurasi Aallon aikalisä, ero +2p.  

Aikalisällä sovittiin, että “pelataan pallokentälle helposti”. Pallo saatiin kentälle, mutta tämän jälkeen kotijoukkue haki riiston ja sai kolmosen ilmaan. Heitto kuitenkin rautoihin ja peli oli taputeltu. 

Kokonaisuutena ottelu oli puolustusvoittoinen ja vauhtia riitti. 

Aallon seuraava matsi 15.12 Lepuskissa.

1-2-3 Jesh!

Menossa mukana: