Korijarit 83 – 67 Aalto-Basket

Tämän viikon M2D kierroksella teekkarit matkustivat Korijarien vieraaksi. Viime aikoina pienoisesta pelaaja pulasta kärsinyt A-B sai otteluun 7 soturia paikalle, mutta sarjakärjen kaatoon rahkeet eivät riittäneet. Jarien kaksi torinia (Cato, Ebeling) saivat aallon “isot” näyttämään pikku pojilta ja nopeasti oli muutenkin selvää miksi joukkue ei tällä kaudella ole hävinnyt yhtään ottelua. Teekkareiden valopilkkuna oli Otanimen…

Read More

Aalto-Basket 68–79 Korijarit

Voittoputkessa olleet teekkarit kohtasivat halloween-etkoilla M2D-eliittiin kuuluvan Korijarit. Paikalle saatiin kaksi tuomaria, tulostaulu toimi moitteettomasti ja katsomossakin oli pitkästä aikaa melkeinpä “tupa täynnä” – suuren urheilujuhlan tuntua. Vaikka A-B antoi ottelussa Jareille väkevän vastuksen, 3–4 minuuttia ennen päätössummeria olivat Aallon akut kuitenkin tyhjät – ja ottelu sitä myöten selvä. Ottelun käännekohdaksi osaltaan muodostui myös teekkarien…

Read More

Sarjakärki KoriJarit kumoon lauantai-illan trillerissä!

Lauantaina pelattiin tunteikas ja erittäin fyysinen koripallo-ottelu Espoossa, kun sarjajohtaja JarinKorit isännöi Aalto-Basket:ia. Kovan taistelun jälkeen vieraspisteet  menivät auditorioiden uumeniin lukemin 81-83.  KoriJarit aloitti ottelun kovilla kolmosilla (mm. Kopio 7 kappaletta). Jarien Kilian Caton puuttuminen näkyi kuitenkin puolustuksessa, sillä Aalto pääsi melko helposti korin alle tai siis silloin, kun liipasinsormi malttoi jauhaa yli 4 syötön hyökkäyksiä.     Toisella jaksolla…

Read More

PUS-Basket voitti KoriJarit tuurilla 84-43

Viime syksyisestä tappiosta KoriJareja vastaan oli jäänyt sen verran suuri maissintähkä hampaankoloon, että nyt PUS-Basket lähti otteluun latautuneena. KoriJarien moton mukaisesti: “Meillä ei kaikki pelaa”, Korijareilta eivät olleet kaikki Jarit korissa  ja rosterista puuttui ainakin Oikari, Puotila ja Tuomainen. PUS-Basket hyödynsikin ottelussa varsinkin pituusylivoimaansa ja tasaisempaa rosteriaan. Lopulta PUS-Basket voitti ottelun tuurilla 84-43. Ensimmäinen erä…

Read More

Honka-tauti jatkui, -19p vs. KoriJarit

Toiseltakin Hongan joukkueelta turpaan 79 – 60 (39 – 31) PUS-Basketin toinen sarjapeli oli Hongan toista M2D-joukkuetta Korijareja vastaan. Jo alkulämpässä kävi selväksi, että PUS-Basketin scouttaus Korijareista: joukkue on täynnä nopeita, hyväkuntoisia ja heittäviä nuoria honkalaisia, meni täysin päin honkia. Korijarien rosterista yli puolet oli yli 190 cm ja iskivät alkulämpässä palloa ihan kivannäköisesti alaspäin…

Read More