Aalto-Basket 68–65 101 Basketball Team

Kesän siirtomarkkinoilla pituutta kasvattanut Aalto-Basket kohtasi kauden toisessa ottelussaan meneillään olevalla M2D-kaudella sarjataulukon hännillä majailevan 101 Basketball Teamin. Panoksia teekkareiden otteluun lisäsi vielä illalla silmissä kiiltänyt saunailta. Ottelun alussa Aalto otti 12–0-johdon, mutta sekä toisen että neljännen neljänneksen lopussa 101 Basketball kavensi eron omilla runeillaan, tehden ottelusta mielenkiintoisen. Viisi minuuttia ennen summeria teekkarit johtivat vielä…

Read More

KaHe 65 – 70 Aalto-Basket

Aalto-Basket avasi kauden Lauantai-iltana tarmokkaalla voitolla. Kartanon Herrat kaatuivat Töölön Kisiksellä uskomattoman comebackin seurauksena 65-70. Joukkueen yleinen tunnelma ennen ottelua oli itsevarma, mutta samaan aikaan myös varautunut. Viime vuoden 3. sija oli kaikilla kirkkaana muistissa. Silti kauden avaukseen liittyy aina tietty nihkeys. Ensimmäisessa erässä Aalto-Basket otti vakuuttavan johdon. Intensiteetti oli korkea ensimmäisestä tilanteesta lähtien. Pisteitä…

Read More

PuHu 62 – 95 Aalto-Basket

Teekkarit matkasivat pimenevässä sunnuntai illassa Martinlaakson koululle, jossa vastaan asettui Pussi Hukat Vantaa. Tällä kertaa voiton kotiin kuitenkin kantoi A-B ja paljoa ei jäänyt jossiteltavaa. Ottelu oli ylösheitosta lähtien melkoista hassuttelua ja 4 erää taputeltiin lävitse vaivaisessa 62 minuutissa. Tämän voiton myötä päättyi myös teekkareiden sekä koko M2D:n runkosarja. A-B:n osalta lopputulos on kunnioitettava 3…

Read More

Aalto-Basket 106 – 63 Pantterit

Lauantai-illan selkäsaunaa oli lähetetty Panttereilta vastaanottamaan vain 7 enemmän tai vähemmän junioria. Epäreilut alkujaot jo siis, kun AB:ltä kentälle kirmasi 10 urheilullisen näköistä nörttiä. Ensimmäinen erä mentiin tunnustelevissa merkeissä ja havaittiin että kyllä ne Pantterienkin junnut osaa pelata korista. Atte ”prime” Lohman vei namun 6 kertaa Pantteripentujen hyppysistä. Vastustajan pelaajat katselivat turvaa hakien valmentajaansa, jolla…

Read More

MUKI 74 – 89 Aalto-Basket

Räntäsateinen sunnuntai-ilta, mikä sen parempaa kuin kokoontua kokeilemaan koripalloa Pirkkolan liikuntapuistoon. Aallolta paikalle olivat vaivaantuneet yhdeksän reippailijaa, kun taas MuKilta heittelemässä alkulämmöissä oli aluksi vain viisi. Lopulta paikalle löytyi muutama MuKilainen lisää ja pöytäkirjaan saatiin kotijoukkueeltakin huimat kahdeksan nimeä. Syksyn kamppailusta oli jäänyt Aalto-Basketille muistiin, että MuKin numero 3 osaa heittää. Pelin alkaessa MuKilla olikin…

Read More

Aalto-Basket 77 – 75 Kotkajengi

Aalto-Basket kestitsi lauantai-illan ratoksi Ka-Kaa Kotkajengiä Leppävaaran korispyhätössä. Aalto-Basket lähti otteluun itsevarmasti 8 pelurin voimin. Jo lämmittelyn aikana oli selvää, että vastustajan pelaajien keski-ikä huitelee niin kovissa lukemissa, että juoksemallahan vieraat selätetään. Teekkarit ottivat terävän startin ottelun alkuun, jonka jälkeen vieraat oli perinteitä vaalien otettava mukaan otteluun. Toinen erä kuluikin vieraiden komennuksessa opiskelijoiden vaaniessa turvallisella…

Read More

KaHe 72 – 66 Aalto-Basket

Lauantai-ilta kulminoitui M2D ylemmänkeskikastin kamppailuun Pirkkolan kauniissa uudessa hallissa, kun Aalto-Basket sai vastustajakseen Kartanon Herrat. Pelin alku näytti teekkarien puolesta hyvin huonolta ja pelipaitansa repineen valmentajan sanojen mukaan peli-ilme oli kuin _____ __________ 15-vuotiaalla teinillä. KaHen kokenut kasti tuotti vaikeuksia ja he pääsivät mässäilemään pisteillä liian helposti. Erityismainintana kakkosdivarin oma spaidermän, KaHen pelaaja-cheerleader ja screen-erikoismies,…

Read More

Aalto-Basket 72 – 54 HyPoII

Hiihtolomat on ohi ja M2D kauden viimeinen puristus ennen nousukarsintoja alkaa. Teekkareiden näkökulmasta sarjatilannekin on kutkuttava. Sarjan kakkossijaan on matkaa vain 2 voittoa, mutta toisaalta takana hengittävät niin ikään 2-3 tappion päässä joukkueet aina sijalle 8 saakka.    Teekkarit kohtasivat tämän kuuden ottelun rupeaman ensimmäisessä ottelussa HyPo:n. Viime kerralla otettiin kuokkaan Hyvinkäällä, joten tällä kertaa oli…

Read More

ToPoLa 84 – 63 Aalto-Basket

Koripallo yhdistää kulttuureita. Tämä näkyy myös Aalto-Basketin rosterissa, joka on tarjonnut kodin lukuisille vaihto-opiskelijoille. Tätä juhlistaaksemme raportti eestiksi. Suomennos google translate ja laatu kyseenalainen, mutta sitäkin viihdyttävämpi! Aruanne Laupäeval, 11.23, Aalto-Basketi ettevalmistus mänguks on sel hetkel juba alanud ‘Coach K’ ülimalt motiveeriva, kõlava ja selge sõnumiga, mis jagas “kõhus kipituse” tunnet. Mis iganes see ka…

Read More

JaKaRi 75 – 77 Aalto-Basket

Lauantai-illan huumaa Järvenpäässä Aalto-Basketin yhdeksän pelaajaa ei keksinyt lauantai-illalleen parempaa tekemistä kuin lähteä Järvenpäähän pelaamaan M2D-koripalloa. Ja mitäpä parempaa sitä voisikaan keksiä. Syksyllä kotikentällään Järvenpään kertaalleen voittanut Aalto lähti otteluun lievänä ennakkosuosikkina. Tosin Järvenpään tunnetusti äänekäs kotiyleisö tasoittaisi tilannetta. Aalto aloitti ottelun vahvasti ja meni hyvin toimineen pallonskriinipuolustuksensa voimin jo vajaan 10 pisteen johtoon. Aallon…

Read More