Ottelua ennen Aalto-Basketin leirissä tiedostettiin, että edessä olisi PuHua vastaan sarjapaikan kannalta erittäin tärkeä ottelu ja pientä jännitystä olikin pelaajistossa havaittavissa alkulämmittelyn aikana. Aalto-Basketilla on ollut taipumus pelata tällä kaudella vastustajan tasolla ja siksipä pientä pelkoa olikin ilmassa.

Ottelun alusta asti oli kuitenkin selvää, että PuHu:n pelaajat eivät pärjännet puolustuksessa 1-1 tilanteissa ja siksipä Aalto-Basket pääsi hyökkäämään kovaa korille oman pelikirjansa mukaisesti. Puolustuksessa muutamaa nukahdusta lukuunottamatta pelattiin hyvää miespuolustusta ja pakotettiin PuHu menetyksiin ja vaikeisiin ratkaisuihin. Vaikka peli rullasikin ensimmäisen erän mallikkaasti ja aaltolaiset nostelivat helppoja kuppeja korin alta, niin koko ajan oli pieni pelko persuksissa, että pysyyköhän tämä yhtä hyvän näköisenä koko peliä. Kyllä se onneksi pysyi.

Puoliajalle mentiinkin jo sitten todella turvallisen tuntuisessa 64- 25 johdossa ja tässä vaiheessa alkoi olla selvää että tätä peliä ei edes me pystytä sössimään. Lauantaisen saunaillan kunniaksi päätettiin kuitenkin yhteisesti, että heitetään koko matsi löylyä lisää. Vaikka ottelu jossain vaiheessa menikin jo hieman “pelailuksi”, jatkoi Aalto-Basket silti juoksemista ja pallon liikuttamista loppuun asti. Ottelun lopussa nähtiin myös Soinio-show, kun ottelun parhaana Aalto-Basketilta valittu Soinio tykitti kolmosia kolmosten perään.

Vaikka täytyy myöntää että eihän PuHu tällä materiaalilla ole M1DB joukkue, niin siltikin Aalto-Basket pelasi selvästi kauden iloisinta ja liikuvinta hyökkäyspeliään. Olisi mielenkiintoista miten paljon tasaisempi matsi olisi nähty PuHun “kakkosjengiä” Kaspalakkeja vastaan.

Ottelun TILASTOT