PuHu 62 – 95 Aalto-Basket

Teekkarit matkasivat pimenevässä sunnuntai illassa Martinlaakson koululle, jossa vastaan asettui Pussi Hukat Vantaa. Tällä kertaa voiton kotiin kuitenkin kantoi A-B ja paljoa ei jäänyt jossiteltavaa. Ottelu oli ylösheitosta lähtien melkoista hassuttelua ja 4 erää taputeltiin lävitse vaivaisessa 62 minuutissa. Tämän voiton myötä päättyi myös teekkareiden sekä koko M2D:n runkosarja. A-B:n osalta lopputulos on kunnioitettava 3…

Read More

Aalto-Basket 98 – 73 PuHu 2

Countdown päivän tärkeistä luvuista: 116 pistettä – sen verran on Aalto-Basket tehnyt Puhua vähemmän keskinäisissä otteluissa viimeisen neljän kauden aikana. Erittäin hankala ottelu siis tiedossa. 98 pistettä kotijoukkueelle. 73 pistettä vieraille. 71 ottelua allekirjoittanut ehti itse pelata PuHu-paidassa. Vastaan asettuu lauantain primetimeottelussa siis rakas vihollinen. 25 pistettä “Flu-game” Aaron D:lle. 21 pistettä – sen verran…

Read More

Aalto-Basket 87 – 85 PuHu

Teekkarien viimeisessä kotipelissä vastaan asettui ottelusiirtojen takia ensimmäistä kertaa tällä kaudella PuHu. Lähtöaskelmat otteluun noudattivat jo tutuksi tullutta kaavaa – pelaajia ja toimitsijoita etsittiin vielä edellisenä iltana. Tällä kertaa pitkittynyt kausi oli A-B:n puolella ja kaivattuja vahvistuksia saatiin rekrytoitua kautensa jo päättäneestä velijoukkueesta Aalto-Bucketseista (4 Div.). Ottelu pelattiin herrasmiessäännöin tasavahvoilla 7 pelaajan rotaatioilla. Koko ottelu…

Read More

Aalto-Basket kuritti PuHua 121-58!

Ottelua ennen Aalto-Basketin leirissä tiedostettiin, että edessä olisi PuHua vastaan sarjapaikan kannalta erittäin tärkeä ottelu ja pientä jännitystä olikin pelaajistossa havaittavissa alkulämmittelyn aikana. Aalto-Basketilla on ollut taipumus pelata tällä kaudella vastustajan tasolla ja siksipä pientä pelkoa olikin ilmassa. Ottelun alusta asti oli kuitenkin selvää, että PuHu:n pelaajat eivät pärjännet puolustuksessa 1-1 tilanteissa ja siksipä Aalto-Basket…

Read More

Aalto-Basket historialliseen avausvoittoon M1DB:ssä

Aalto-Basket otti historiallisen ensimmäisen voiton miesten valtakunnallisessa 1-dvari B:ssä! Kovia joutui kokemaan PuHu, joka oli läpikäynyt melkoisen nuorennusleikkauksen verrattuna viime vuoden divari B:n voittaneeseen ryhmään. Aalto-Basket piti ottelussa vauhtia ja juoksi nuorten PuHulaisten voimat pois loppulukemin 70 – 92. Aalto-Basketilla on ollut tapana aloittaa kaudet huonosti jo menneillä 2-divari kausilla ja samanlainen kaudenalku nähtiin tälläkin…

Read More

PUS-Basket on M2D-mestari!

[Lue myös Puhun otteluraportti] PUS-Basketilla oli lauantaina mahdollisuus tehdä historiaa: jos teekkarit voittaisivat viimeisessä ottelussaan sarjajumbona olevan Puhun, PUS-Basket voittaisi eteläisen alueen M2Dn ensimmäistä kertaa koskaan – Ja vieläpä sopivasti teekkariseuran 35-vuotisjuhlakauden kunniaksi. Otteluvideo (1h 25min) PUS lähti otteluun käytännössä parhaalla rosterillaan: 12 innokasta enemmän tai vähemmän teekkaria saatiin kasaan heti, kun tarjolla oli mainetta…

Read More

PUS-Basket voittoon Kaspalakeista 69-78

11.12.2016 PUS-Basket voitti PUHU2:en, tuttavallisemmin Kaspalakit Martsarissa 69-78. Ottellu oli viimeiseen erään asti tasainen. Viimeisen erän PUS-Basket voitti 9 pistettä, joka oli myös koko ottelun piste-ero. Ottelun jälkeen kotiinpäin ajellessa allekirjoittaneen päässä alkoi soida korvamatona Boys are back in town, kun PUS-Basket on vihdoinkin heikosti sujuneen alkukauden jälkeen löytämässä peli-ilon ja kovahkosta rosterista aletaan saada…

Read More

Syksyn 2. M2D harkkamatsi -10 vs. PuHu

Puhu – PUS-Basket 79 -69 Katsojia 3. Kauden toinen harjoitusottelu PUS-basketilla oli PUHU:n M2D-joukkuetta vastaan Martsarissa. Pelin alkamisajaksi oli sovittu taas herkullinen 20.35, eli juuri PUSsin treenirytmiin sopivasti. Kumpikin joukkue oli saanut paikalle 10 joko urheilullista tai taitavaa pelaajaa ja näin ollen ottelulle oli hyvät lähtökohdat. Vielä kun Heiskasen veljeksistä nuorimmainen suostui otteluun ajanottajaksi omien…

Read More

Makea voitto vaikeuksien jälkeen: +2p vs. PuHu 2

PUS-Basket – PuHu 2, 69-67 (28-41) 3. erän 5 kolmosta käänsivät pelin teekkareille Viisikko – PUS: Heiskanen-Heiskanen-Lohman-Takala-Laukkanen Viisikko – PuHu 2: Laatikainen-Kirjavainen-Aho-Wessman-Riihimäki Tuomarit: Ilmo Toivonen – Olli-Pekka Salmela (Lue myös Puhun raportti ottelusta)   PuHulla ja PUS-Basketilla oli molemmilla tämänpäiväistä peliä edeltävänä vastustajana sarjakolmonen Pantterit – ja molemmat joukkueet yllättivät itähelsinkiläiset ja hakivat tärkeät sarjapisteet kotiin, nostaen rekordinsa…

Read More

Kauden toinen voitto: +18p vs. Puhu 2!

Puhu 2 – PUS-Basket 80-98 (39-48) Vajaamiehinen Puhu pyristeli 3 erää, mutta hyytyi lopussa Viisikko – Puhu 2: Laatikainen-Kerminen-Kirjavainen-Ansas-Wessman Viisikko – PUS: Heiskanen-Pentikäinen-Lohman-Laukkanen-Kaisti Tuomarit: Ari Mikkola – Vesa Vikman (Lue myös Puhun raportti.)   M2Dn tämänhetkisen häntäpään ottelussa Puhu 2 (1-3) ja PUS-Basket (1-4) lähtivät rikkomaan omia kipsejään: Puhu on hävinnyt useita tiukkoja matseja, kun taas…

Read More