Hukassa Pussihukkia vastaan

Nälkäiset Pussihukat marssi eilen Leppävaaraan takaraivossaan pisteen tappio syyskaudelta Martinlaaksossa. Teekkarit joutui lähtemään otteluun ilman tehomieskaksikkoa Lohman-Hautala, joten lähtökohdat nimivahvaa PuHua vastaan olivat haastavat. Ensimmäinen erä painettiin tasavahvasti Hajin onnistuessa useampaan otteeseen kaaren takaa, energiaa riitti ja ensimmäinen erä päättyi tasoihin 23-23. Toisen erän muutaman minuutin nukahdus koitui Teekkareiden kompastuskiveksi. Hukat juoksi riistoista ja huonoista…

Read More

Lunta tupaan ja pari nihkeää voittoa

Aalto-Basketin mediaosasto on käynyt koko talven kohmeana kuin Inarin läänissä kehräävät diesel autot. Hieman on kone yskinyt, kun pitäisi saada tilastoja ja raportteja ulos niitä hamuaville #M2D lajiniiloille. Teekkarikorista tukemassa tällä kaudella: Palataanpa takaisin 27. tammikuuta sunnuntai iltapäivään, jossa teekkarit koki karmaisevan tappion Keravaa vastaan vieraissa. Ottelun ratkaisijana toimi hyvän päätyrajakuvion jälkeen Kilpeläinen, joka naulasi…

Read More

Kevätkauden vire säilyy!

Mukana teekkaripalloilussa: Aalto-Basketin vahva kevätvire säilyy, sillä viimeisestä kahdesta ottelusta on tullut pisteet Espooseen. Voitonnälkäiset teekkarit ovat tietoisia siitä, että mikäli Särren – Leikkaa Sukkaa aiotaan pitää kauden päätössaunaillan soittolistalla niin voittoja pitää saletisti sadella matsista toiseen. Aalto-Basket oli keskiviikkona 9.1. tyly vieras Dynamolle, kun Etelä-Haagan jumppasalin sukat suhisi niin että vierasjoukkueelta paukkui “satanen” rikki…

Read More