Can you believe it?
PUS-Basket nousee 35-vuotis-juhlakautensa päätteeksi miesten 1. divisioonaan!

Loistavan kauden pelannut teekkarijoukkue sijoittui nousukarsinnoissa toiselle sijalle, joten Koripalloliitto tarjosi (villikorttihakemusten puuttuessa) PUS-Basketille paikkaa valtakunnallisessa M1DBssä. Pelillisesti nousu luonnollisesti kiinnosti menestyskauden huumasta toipuvia teekkareita, mutta taloudellisesti valtakunnalliselle tasolle siirtyminen tulisi vaatimaan aivan eri luokan panostuksia.

 

Sarjanousijan on helppo hymyillä!

PUS-Basketilla oli n. 10 päivää aikaa miettiä päätöstään. Aika käytettiin sponsorirahan keräämiseen ja toiminnallisten edellytysten miettimiseen – vaikka teekkariseurassa onkin nykyisin jo 3 joukkuetta, ei seuralla ole taustalla vastaavaa seuraorganisaatiota kuin muilla valtakunnallisilla tasoilla pelaavilla joukkueilla.

Sponsorihankinta onnistui yli kaikkien odotusten – noin viikon aikana kasaan saatiin summa, jolla nykyisenlainen M2D-toiminta pyörisi helposti useita vuosia. Hallinnollinen puolikin saatiin lopulta suunniteltua riittävän hyvälle mallille, joten viime hetkillä syntynyt päätös oli lopulta selvä – Kansan tahtoa oli kuunneltava!


PUS-Basketin II-divisioonan nousuhaaveilu vuodelta 1987 päivitettynä vuoden 2017 tilanteeseen

(Virallinen vahvistus sarjapaikalle saadaan 19.6. olevan Koripalloliiton liittohallitus kokouksen jälkeen, mutta tietojemme mukaan sarjalisenssiehdot täyttyvät kirkkaasti.)

Sarjanousun tuoma valtakunnallinen näkyvyys nostaa varmastikin perinteikkään teekkariseuran mainetta – PUS-Basket toivookin pystyvänsä vähentämään alla olevan, nousukarsintojen Huima-voittoon liittyvän twiitin kaltaisia ihmettelyitä koripallopiireissä 🙂

PUS-Basketin nousu ei olisi kuitenkaan ollut mitenkään mahdollista ilman sponsoreita. Tukijoiden etsiminen jatkuu vielä kesän ajan, mutta jo tähän mennessä saamistamme tuista PUS-Basket haluaa kiittää mm. seuraavia tahoja:

 

PUS-Basket kiittää kaikkia nousun mahdollistaneita sponsoreitaan!

 

Moni saattoi yllättyä, kun PUS-Basket voitti eteläisen 2. divisioonan. Vielä useampi yllättyi, kun teekkarit kaatoivat jenkillä vahvistetun Äänekosken Huiman. Mutta sitä, että PUS-Basket nousisi kauden päätteeksi miesten 1. divisioonaan, ei tainnut kukaan edes koskaan kuvitella…

M2D – Where Amazing Happens!