Sunnuntai-illasta ei nitroja puuttunut, kun Aalto-Basket suuntasi yön mustine peliasuineen Martinlaaksoon Puhu 2 eli Kaspalakkien vieraaksi. Teekkarit pääsivät juhlimaan nopeatempoisen ja fyysisen matsin päätteeksi viimesekunnilla ratkennutta vierasvoittoa 79-80!

Puhu julkaisi kunniallisesti jo sunnuntai-illan aikana raportin, joka oli kattava kuin “Manun illallinen”. Pääsette lukemaan raportin klikkaamalla TÄSTÄ.

Helpolla kokenut ja fyysinen kotijoukkue ei voittoa antanut. Takakenttää pyöritti vauhdikas liigakokemuksen omaava ja välillä jopa tunteita herättänyt “Nanski” Awuah-Addae. Ahon veljekset tuovat oman mausteensa heittouhkan puolesta, sekä Lahtisella sattui olemaan myös “pöljä päivä” kaaren takaa upottaen neljä isoa teekkareiden verkkoon. Täytyy nostaa hattua Surovia päitä lyhyemmille Takalalle ja Lohmanille korinalustan vahtimisesta, melkoisen hienosti painittu.

Aallon ehdoton valopilkku oli 28 pistettä tahkonnut Matti Hautala (MVP), joka ratkaisi kuuman ja tiukan ottelun 4sek ennen loppusummeria. Puhun raportissa kuvaillaan tilanne aikalailla mainiosti: “Hautala otti todella epäortodoksimaisen heiton vaparin kulmalta – tuloksena hämmästyttävä kaksipisteinen.” Kunnon liukastuminen, pallo “prayer” ilmaan ja nimi lehteen. Myös Mikkola oli oivalla pelipäällä vaikka nuoren miehen tilannekovuus kerryttikin viisi henkilökohtaista virhettä ennen ottelun loppuhetkiä, Hannon huippuhetkiä oli ensimmäisessä erässä tehdyt 11 pistettä. Voiton takuumiehinä hääri myös Lohman ja Soinio, sekä peräänkuulutettu joukkuepuolustus.

Lopuksi voi vain todeta, että aikojen alussa keksityt hästägit eivät pettäneet tämänkään ottelutapahtuman osalta: #M2D #sarjojensarja #whereamazinghappens

Ottelun pisteiden tekijät: