KaHe-PUS-Basket 80-65 (46-36)

Launtai-illan voisi viettää monella tapaa. Tällä kertaa iltaa vieteltiin Munkkiniemessä, jossa alkoi 18:20 tunteita herättävä M2D ottelutapahtuma.

PUS-Basket lähti otteluun viisikolla: Aladin, Tenkanen, Goussev, Hautala, Kaisti. Ensimmäisen erän alkuminuutteja tahditti PUS-Basket Kaistin kovilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla (8p.), muutaman minuutin jakso 4-10 vieraille. Ensimmäisen erän PUS-Basketista huokui pelihuumoria ja taistelutahtoa, kun vaihtoruletista sisään tullut Ohtonen jatkoi siitä mihin Kaisti jäi tehden 7 pistettä putkeen. Erä 17-23 teekkarilaumalle.

Toinen erä oli jotain aivan muuta. Hyökkäyspäässä jokainen laittoi vuorotellen pallon maahan ja termi “extra pass” huokui poissaolollaan, menetyksiä ja huonoja ratkaisuja kerta toisensa perään. Menetyksistä KaHe:lle nopeita ja viisi vapaata kolmosta putkeen, täten PUS-Basketin nikamien paukkumisen saattoi kuulla katsomoon asti. Erästä mainittakoon vastustajan nuori herra Laineen peli-ilme, joka latoi ennakkoluulottomasti 10 pistettä erään ja tahditti irtiottoa. Erä KaHe:lle kylmästi 29-13.

Kolmanteen erään lähdettiin selkeästi hakemaan ryhtimuutosta puolustukseen. Tässä onnistuttiin osittain hyvin, mutta 5 pistettä lähemmäs ei päästy millään. Kolmannen erän lopussa Laine otti taas homma haltuun ja ero pysyi KaHen kannalta turvallisena. PUS-Basketin murheenkryyninä oli myös tasoton viimeistely korin alta, paikkoja oli vaikka muille jakaa mutta koripallohan on loppujenlopuksi simppeli peli: se kumpi scoraa vapaista paikoista on todennäköisesti vahvoilla. Erä PUS-Basketille 12-17.

Neljäs erä ei tehnyt muutosta näytelmään. Menetyksiä ja missauksia korin alta. KaHe lasketteli helposti voittoon 80-65 ja pääsi juhlimaan kauden avausvoittoaan Munkkiniemen pyhätössä. Tuomarilinja oli tänään “salliva”, jonka takia parketilla leviteltiin käsiä enemmän kuin sunnuntaiaamun joogatunneilla Itiksen SATS Elixiassa. Tuomaripari (ei mainita nimiä) saattoikin kotimatkalla pysähtyä paikalliseen ottamaan muutaman sydäntätahdistavan ottelun päätyttyä.

PUS-Basket veteraani Piispasen (parantelee sormivammaa) kommentti pelistä:
“Rumin näkemäni M2D-matsi”.

Ensi viikolla treeneissä vihanhallintaa, layuppeja ja 1 vs.1 harjoituksia.

Statistiikka:

kahe-pus-basket-12-11-2016