Author Archives: Aalto-Basket

Täpärä voitto Kotkajengistä 75-82!

Aalto-Basket suuntasi lauantaina 20.10. Pirkkolan uimahallin yläkertaan, joka on tunnettu ihanan pihkaisesta parketistaan. Tuo kenttä ei ole herkempi nilkkaisen pelaajan unelma, sillä painovoiman lisäksi kentän kitkaa aiheuttaa mukavan tahmea pihka joka nitisee kivasti kengän pohjissa jalkatyötä tehdessä. Ottelun ensimmäinen puolikas olikin erittäin hankala teekkareille, kun jokainen vuorollaan aristeli nilkkojaan Pirkkolan parketilla ja tämän vuoksi jalkatyö…

Read More

Aalto-Basketille kauden ensimmäinen voitto 73-59!

Kauden ensimmäinen voitto on saletti kuin Moskovan baletti! Vanha sanonta. Keravan Kori 80 saapui 8 pelaajan voimin lauantaina Leppävaaraan tarkistamaan Aalto-Basketin #M2D kunnon. Monelle teekkarille tuli taas yllätyksenä, että sarjojen sarjassa heitetään aikalailla totutusti palloa keskelle keksintöä ja pelin alku olikin Keravalta erinomainen. Pelin vanhetessa Aalto-Basketin pelaajamateriaali korostui, kun tuoreita jalkoja tuli kentälle vaihtopenkiltä jatkuvasti…

Read More

Sunnuntai-ilta Karkkilassa jäi heiton verran vajaaksi! (75-71)

Allekirjoittanut saapui Karkkilan liikuntahallille noin 30min ennen pelin alkua, peliin latautuneena mutta jo toista kuukautta putkeen penkin päässä. Pelaavasta kokoonpanosta näki heti, että pelihuumoria on tänään ilmassa. Parketilla taisteli sunnuntai-iltana mukavan kokoisen yleisön edessä kaksi tasaväkistä joukkuetta, moni tietämätön ei olisi yleisössä välttämättä uskonut Aalto-Basketin majailevan toiseksi viimeisenä sarjataulukossa. Loistavan nousun ja jännittävän loppuminuutin jälkeen…

Read More

Äänekosken Huima toistamiseen parempi!

Aalto-Basket lähti hakemaan lauantai-iltana revanssia Juha Stenin valmentamasta Äänekosken Huimasta kovalla itseluottamuksella. Ottelun alku näytti hetken siltä, että tänään ei tarvitsisi taistella hampaat irvessä niin kuin syksyllä Äänekoskella 2 pisteen tappiossa. Stenin loihtima strategia toimi kuitenkin hyvin ja Huima pääsi nauttimaan teekkareiden päänahasta toisen kerran putkeen jälleen tiukassa ottelussa 59-64. Lähtökohdat matsiin oli Aalto-Basketin näkökulmasta loistavat,…

Read More

Aalto-Basket taipui JyWe:lle, Winslo dominoi korinalustoja

Tarina on tuttu. Aalto-Basket pelasi energisen ensimmäisen puoliajan kotonaan JyWe:ä vastaan. Puoliajan jälkeen keskittyminen herpaantui, Aalto-Basket sortui helppoihin menetyksiin ja päästi vierailijoiden tehojättiläisen Winslo Barry Jr:n liian lähelle omaa koriaan. Ottelu sai hienoisen shokkialun kotijoukkueen kannalta, kun JyWe rikkoi Aalto-Basketin paikan luvattoman helposti muutamalla syötöllä ja heitti vapaista paikoista sisään. Tätä jatkui kuitenkin vain ottelun…

Read More

Ratkaisuheitto ei mennyt Mukiin 80-78!

Tänään nähtiin kentällä harvinaisen taisteleva ja koripallosta nauttiva teekkarilauma. Tomi Kamisen luotsaama Munkkiniemen Kisapojat oli hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun, sekin sarjan ennakkosuosikkia Loimaan Korikonkareita vastaan. Kopissa sovittiinkin, että nautitaan tänään pelaamisesta ja lähdetään hämmentämään junioreita. Erittäin jännittävän divarimatsin päätteeksi MuKi pääsi juhlimaan voittoa 80-78. Ennakkoasetelmat illan otteluun eivät olleet parhaimmat, kun loukkaantumisista kärsivä…

Read More

Paikallisderbyn voittajaksi EBT 76-72

Lähtökohdat sunnuntain paikalliskamppailuun oli herkulliset, kun edessä oli niin sanottu “4 pinnan” peli. Aalto-Basket olisi siis noussut voitolla pykälän ylemmäs sarjataulukossa, mutta tällä kertaa kävi toisin kun vajaamiehinen EBT röyhi väkisin voiton ja lähetti vierasjoukkueen lyhyelle kotimatkalle niellen karvasta tappioputken jatkoa luvuin 76-72. Aalto-Basket nappasi heti alusta lähtien kuskin paikan, mutta EBT pääsi nopeasti mukaan…

Read More

Raholan Pyrkivä järjesti Aalto-Basketille toisella puoliajalla tupenRaPynat

Aalto-Basket sai lauantaina 18.11.2017 oppitunnin siitä kuinka ottelut pitää pelata kokonaan ja miten tärkeää on säilyttää intensiteetti pelissä. RaPy oli hallinnassa ensimmäisen puolikkaan, mutta toisen puolikkaan RaPy:n puolustus hyydytti Aalto-Basketin pallon liikkeen täysin. Ensimmäisessä ja toisessa erässä Aalto-Basketin hyökkäyspelaaminen oli kenties koko kauden parasta. Pallo liikkui ja Aalto sai helppoja koreja korin alta tai vapaita…

Read More