Voiko koripallo nousta massojen suosioon Suomessa?

Vuosi 2014 oli suuri vuosi urheilulle, siitä ei ole epäilystäkään. Kaksi vuotta erittäin onnistuneiden Lontoon Olympialaisten jälkeen urheilumaailma tempaistiin toisen urheilukesän keskelle: FIFAn jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen lisäksi saatiin tietysti kokea FIBAn koripallon maailmanmestaruuskilpailut, jossa päästiin jälleen todistamaan Suomen koripallokykyjen taidot.

Suomen osallistuminen 2014 kilpailuihin oli kuitenkin epätavanomaista.Suomen joukkue, joka sijoittui silloisten rankingien mukaan maailman 39. parhaaksi, otettiin mukaan ikään kuin villinä korttina Turkin, Kreikan ja Brasilian lisäksi. Suomen sijoitukset olivat suhteellisen alhaisia muihin villeihin kortteihin verrattuna, joten joukkueen osallistuminen aiheutti ristiriitaisia ja radikaalejakin reaktioita: jotkut jopa väittivät, että Angry Birdsin luojat lahjoivat Suomen tapahtumaan mukaan.

Kyynisistä näkökulmista huolimatta Suomen nousu FIBAn maailmanmestaruuskilpailuihin saattaa toisaalta vain antaa näyttöä koripallon suosion jatkuvasta noususta ympäri Suomea. Koripallon katsojaluvut ovat nousseet ja otteluihin on enemmän tunkua kuin ennen. Viime vuoden mestaruuskilpailut tapahtumineen Espanjassa vetivät jopa 7000 suomalaisfania Bilbaoon katsomaan oman joukkueensa pelejä. Ei lainkaan paha kansalle, joka tunnetaan paremmin talvi- ja moottoriurheilulajeistaan.

Koivisto_Mikko-tok-06

Perinteiset stereotyypit Suomen urheilusta tietysti liittyvätkin Suomen kansallisurheiluun, jääkiekkoon, sekä hiihtoon ja ralli- ja formula-ajoon. Naapurimaiden huviksi suomalaiset tunnetaan toki myös eukonkannosta. Suomalaisurheilu on todellisuudessa kuitenkin levinnyt laajemmalle alueelle – vaikka eukonkanto voikin edelleen voittaa kantajalle sievoisen määrän olutta – erityisesti yleisurheilun ja perinteisten kesälajien piiriin, ei vähiten Tero Pitkämäen ja Lasse Virénin kaltaisten menestysurheilijoiden takia. Tämä on näkynyt niin TV:ssä kuin muussakin viihteessä viime vuosikymmenen aikana. Nettipelit, ja erityisesti nettikasinot kuten Casino.com Suomi, ovat kasvavan suuri osa tämän päivän viihdekulttuuria ja niiden entistä laajemman tarjonnan ansiosta suomalaiset suuntaavat nykyään jääkiekko- ja ralliteemaisten pelien lisäksi myös kesäisempien urheilupelien pariin. Vaikka koripalloteemaa näkyy edelleen suhteellisen vähän, Casino.com tarjoaa seuraaville Jarkko Niemisille ja Sami Hyypiöille jalkapallo- ja tennisteemaisia kolikkopelejä netissä. Jalkapallo on toki Suomen suosituimpien harrastusten kärjessä, mutta tennis on koripallon tapaan marginaalisempi laji, joten odotukset myös koripallon viihdenäkyvyyden suhteen ovat korkeat. Nettipelien lisäksi monet suomalaisten suosimista konsolipeleistäkin ovat urheilupelejä ja kymmenen vuoden takainen suomalainen jalkapalloelokuva FC Venus lienee myös tuttu suurelle osalle suomalaisista. Onkin selvää, että erilaiset urheilulajit ovat tulleet suomalaisviihteeseen jäädäkseen.

Kyseisten lajien nousu mediaan, viihteeseen ja siten yleiseen suosioon Suomessa voi olla hyvä merkki myös koripallofaneille. Vaikka koripallo on jäänyt vähemmälle huomiolle, eikä koripalloa näe usein suomalaisessa televisiossa juuri lainkaan, Suomen koripalloilijoiden menestys on epäilemättä nostamassa koripallon profiilia. Jo ennen maailmanmestaruuskilpailuja Loimaan Bisons kutsuttiin pelaamaan 2013-14 Eurocupiin, eivätkä Suomen onnistumiset lajissa ole jäämässä siihen – uudet koripallolupaukset aloittavat pelaamaan yhä varhaisemmassa iässä. Myös koulu-, yliopisto- ja työpaikkaporukat ovat löytäneet uuden innostuksen koripalloon ja laji otetaan yhtä vakavasti ja ammattimaisesti kuin muutkin joukkuelajit. Mikäli koripallon suosio pysyy nousussa, pienemmätkin pelit alkavat epäilemättä saada suurempia yleisöjä, enemmän rahoitusta ja medianäkyvyyttä. Mikko Koivisto, entinen Bisons Loimaan pelaaja ja nykyinen Skyliners Frankfurtin palloilija, totesikin tyhjentävästi, että pienet, vuosittaiset askeleet eteenpäin ovat vihdoin alkaneet näkyä, ja katsomoon on tultu pelkän Loimaan sijaan joka puolelta Suomea.